Kärsimistä

Tangolaulua edelleen opiskeleva, entinen oopperalaulaja, Luciano Swanovski istuu ja miettii menneitä. Uudenvuoden aattoiltana on hyvä miettiä menneitä ja jos aikaa jää, voi jonkun ajatuksen suunnata tulevaisuuteenkin. Hänen rakas vaimonsa, Petulia, istuu ja ratkoo ristisanatehtäviä. Tunnelma on leppoisa.

–          Kulta, anteeksi, että häiritsen, sanoo Luciano, muistatko, kun oltiin Tapanintansseissa joskus kauan, kauan sitten?

–          Muistan. Mitä siitä?

–          Sinun jalkasi liikkuivat kahdeksasosanuottien mukaan ja minun neljäsosanuottien mukaan.

–          Niin. Entä sitten?

–          Luulenpa, että nyt minun jalkani liikkuvat puolinuottien tahdissa ja sinun neljäsosanuottien tahdissa.

–          Minä keskityn nyt tähän ristisanatehtävään, sanoi Petulia mietteliäänä.

Luciano muisteli yhteisiä tanssiaisreissuja. Oli niitä muitakin, kuin ne Tapanintanssit. Muistot alkavat haalistua ja parhaiten mieleen palautuvat ne, joista on joitain valokuvia, tai kirjoitettuja muistoja. Joku entisajan viisas on sanonut ”Verba volant, scripta manent”. Sanat lentävät, kirjoitukset pysyvät. Pitääkö se vieläkin paikkansa? Voi pitääkin. Tosin nykyään kirjoitetaan paljon enemmän ja vaikuttaa siltä, että kirjoituksetkin lentävät. Suuri osa niistä katoaa jonnekin pilveen, tai bittiavaruuteen.

–          Auttaisitko minua, kysyy Petulia.

–          Toki, jos pystyn. En kyllä ole hyvä ristisanatehtävien ratkomisessa. En tiedä tämän ajan viihdemaailman kuuluisuuksien nimiäkään, kuin muutaman.

–          Ei tässä ole kyse siitä, sanoo Petulia, näyttää ristisanatehtävä lehden sivua, osoittaa kuvaa, jossa on epämääräisen muotoinen ympyrä ja kaksi reikää ja kysyy:

–          Mikä tuo on?

–          Hm…olisko taiteilijan muotoilema nappi, arvelee Luciano.

–          Ei ole, sanassa on yhdeksän kirjainta.

–          Entä pistorasia? Taiteilijan muotoilema pistorasia, kysyy Luciano.

–          Ei. Siinähän on kymmenen kirjainta.

–          Noi on ihan mahdottomia, noi ristisanatehtävät, toteaa Luciano.

Tässä vaiheessa Lucianoa alkaa laulattaa. Hän alkaa hyräillä hiljaa Liljankukka-tangon melodiaa. Ei minusta taida koskaan tulla tango-laulajaa, miettii Luciano. Tangolaulajalla pitää olla tuuhea tukka, ei saa olla partaa ja äänen pitää soida kuin puisen bassoklarinetin.

–          Eksä voi auttaa!? Mä en millään keksi mikä toi on, puuskahtaa Petulia.

–          Anna mä katson sitä uudelleen.

Luciano katsoo, miettii, haroo partaansa ja miettii taas. Sitten hänen silmänsä kirkastuvat.

–          Kokeile olisko se siankärsä?

Petulia kokeilee. Lyijykynällä tietysti, että voi korjata.

–          Kiitos, kulta! Se sopi, huudahti Petulia ja kirjoitti sanan oikeaan kohtaan ristisanatehtävää.

Tämän jälkeen Swanovskin pariskunta suoritti salaisen rituaalinsa, jota he kutsuvat toistensa kärsimiseksi. He hieroivat neniään vastakkain. Toki siat pystyvät kärsimään konkreettisemmin, niillä kun on ihan oikeat kärsät. Elefantit suorittavat kärsimisen esteettisemmin, ne kun pystyvät kietomaan kärsänsä toisen kärsän ympärille. Se on kaunista kärsimistä.

Kärsikäämme toisiamme ensi vuonnakin!

kirjoitettu 31.12.2016 lisätty artikkelikuva 25.12.23