Woda on the rocks

NostotWoda on the rocks

Helteisen heinäkuun aamu. Herra Hylkiö, Untamo, runoilijaharjoittelija on aamukävelyllä. Mielessä on Cafe Parliament. Sinne olisi mukava mennä ja turista tuttujen kanssa. Osuuskaupan käytävä on melkein tyhjä. Jokunen aikainen asiakas pakkailee ostoksiaan muovikassiin. Ei näköjään Cafe Parliamenttiin voi mennä. On vahva teräsverkko ovi esteenä.

Rauhallisin, mutta määrätietoisin, askelin Untamo jatkaa suoraan ulos. Onhan edessä Mäkki, ÄmSee, tai mitä kaikkia nimiä sillä paikalla onkaan. Kaunis on aamu. Oli nautinto kävellä aamun raikasta ilmaa hengittäen metsäpolkua. Unohtuivat vaivat. Herra Hylkiö, Untamo, on miettinyt, ettenhän minä oikea runoilija ole, kun en ole keuhkotautinen, juoppo. Tosin, ei runoilijan välttämättä tarvitse omata edellämainittuja tauteja. Riittää, kun on  julkista mediaa kiinnostava henkilö, kuten valtakunnan kuuluisin runoilija, Jenni!

Jostain syystä järvikalat tulivat herra Hylkiön mieleen. Varsinkin yksi suurimmista maamme järvien petokaloista. Se muuten maistuu erittäin hyvältä tuoreena fileoituna ja grillattuna. Untamo ei vielä itse ole sitä voinut maistaa. Hänen ystävänsä, Luciano Swanovski, on kertonut, että maukasta on grillattu hauki.

ÄmSeen edusta on normaalin sotkuinen. On sitä immeisillä kiire, kun eivät ehdi roskiaan roskalaatikoihin laittaa. Onko siitä kiireestä mitään hyötyä? Joskus voi olla, mutta tuskinpa ÄmSeen terassilta tarvitsee poistua edes ilmahälytyksen tullessa niin äkkiä, että jättää kaikki roskapaperit, pahvimukit ynnä muut pöydille.

Hyötyä niistä roskista voi olla linnuille. Voihan olla, että joku on jättänyt tunkematta koko burgeria kiduksiinsa. Näin ovat lokit, varikset, naakat, tiirat ynnä muut saaneet sapuskaa.

Untamo Hylkiö avaa ÄmSeen oven ja astuu sisään juuri, kun naisoletettu hoikka ja pitkä henkilökuntaan kuuluva olento levitti puhdistetun maton lattialle.

-Ei sitä minuun takiani olisi tarvinnut mattoa eteen levittää, sanoi Untamo, tai olisihan se saanut olla punainen. Olisin tuntenut olevani odotettu asiakas.

Pitkä, hoikka palveluhenkilötär naurahti. Herra Hylkiö saapui myyntitiskille, johon tuli lyhyempi kauniimman sukupuolen edustaja.

-Good morning, aloitti Untamo (osataan meillä kieliäkin).

Ei vastausta. No, tiedä häntä mitä edellä mainittu palveluhenkilö kuunteli kuulokkeillaan. Oli kuitenkin huomannut Hylkiön katseesta päätellen. Hylkiö jatkoi.

– Woda on the rocks, please.

Ei vastausta. Taisi olla helvetillisen hyvää heviä tulossa palveluhenkilön kuuloaistimiin. Ei silloin ehdi asiakkaita palvella. Tai ehkä hän ei ymmärtänyt Hylkiön englantia. Tai huomasi heti, että asiakas on junttitsuhna, joka yrittää esiintyä kielitaitoisena. Untamo päätti kokeilla suomen kieltä. Jospa viesti menisi perille.Vesi jäillä – pliis.

– Se maksaa saman verran kuin vesi ilman jäitä, sanoi palveluhenkilö.

Hintaahan ei herra Hylkiö ollut edes kysynyt, mutta hyvähän se on tietää paljonko woda on the rocks maksaa tänään. Huomenna hinta voi olla jotain muuta. Tänään se maksoi puoli Juorua (€), siis puoli metriä (50c).

Iso, ihanan viileä, pahvinen vesimukillinen juomaa kädessään herra Hylkiö meni tutulle paikalle. Jätti lippalakin ja vesimukin pöydälle ja lähti konttoriin, jota Amerikan maalla sanotaan lepohuoneeksi. Nykysuomeksi sen konttorin virallinen nimi on eriö.

Avattuaan ison oven tuli Untamo Hylkiölle ongelma. Kummasta ovesta pitäisi mennä sisälle. Sukupuolisymbolit olivat vähintäänkin epäselvät. Valitsi oven, jonka sukupuolisymboli oletettavasti sopi hänelle. Hoidettuaan asiansa, hän aikoi pestä kätensä vedellä. Vilautteli kättään hienon lavuaarin automaattihanan alla. Punainen valo vilkkui niin kuin pitikin. Vettä ei tullut. Ei sitten tippaakaan. Sitä ei tullut useankaan vilauttelun jälkeen.

– Olen ilmeisesti näkymätön, ajatteli Untamo ja poistui konttorista.

Istuuduttuaan herra Hylkiö otti ensimmäiset imaukset wodaa on the rocks.

Virkisti. ÄmSeehen oli tullut muutama asiakas lisää. Kolme jannua tuli. Kaksi heistä oli käynyt ostamassa hattukaupasta lippikset, joiden lippa on niskapuolella. Yksi nuorista herroista oli poikkeuksellinen. Hän otti lippiksen päästä ennen kuin alkoi nauttia aamuisesta roskaruoka annoksestaan. Toiset kaksi olivat mahdollisesti tulevia formulakuskeja, tai NHL kiekkoilijoita. Heillä lippalakki pysyi päässä. Toisella lippa niskapuolella, toisella otsapuolella.

He olivat normaaleja nuoria miehiä.

Tai olivatko he ehkä moderneja juutalaisnuoria, jotka pitävätkin lippalakkia kipan sijasta?