En tunnusta

Helmikuun helteet ovat tulleet, sanotaan. Yleensä se tarkoittaa yli kahdenkymmenen asteen pakkasia, mutta ei tänä vuonna. On ollut pakkastakin, mutta ei paljoa. Onkohan Yläkerran Isäntä ajatellut, että nyt täällä, missä asuvat työtön, tangolaulua edelleen opiskeleva Luciano Swanovski

vaimonsa Petulian kanssa eivät tarvitse kovaa pakkasta. Heillä on näet muutto meneillään. Muuttavat suurempaan kaupunkiin. Petulia halusi keskustaan, mutta Luciano saman kaupungin siihen osaan, jossa on vähemmän kauppoja. Ei Luciano kauppoja väheksy. Täytyy niitä olla. Muutenhan mustikatkin pitäisi käydä itse poimimassa metsästä. Kaupoista saa mustikoita, mansikoita, omenia ynnä muuta, ynnä muuta. Ja muuttolaatikoita. Siitä on Petulia muistanut huomauttaa monta kertaa päivässä. 

          Laatikoita! Laatikoita pitää hakea joka päivä! Muuten ei tule mitään!

          Niin, sanoi Luciano hajamielisesti, laatikoitahan tarvitaan, milloinkahan saadaan seuraavan 

       kerran silakkalaatikkoa? 

Kuljetusliike Savon Shipperiltä on tilattu muuttokuljetus. Toimelias Petulia sen teki ja tilasi samalla yhteisestä sopimuksesta laatikoitakin Savon Shipperiltä. Ne vaan jäivät hakematta, kun uudessa kotikaupungissa käytiin. Sitten Petulialle tuli mieleen, ettei niitä ehkä tarvitakaan. Hän ehdotti Lucianolle, ettei haetakaan niitä. Haku maksaa ja vuokralaatikot ne vasta maksavatkin. 

(Maksalaatikkokin maksaa, ajatteli herra Swanovski.). 

Asiasta keskusteltiin. Isoilla kirjaimilla. Lucianostahan ei mielipidettä saa puristamallakaan, ajatteli Petulia kiukuissaan. Lopulta Petulia kyllästyi Lucianon päättämättömyyteen ja kirjoitti omakätisesti

ruutupaperille tekstin:  

”Luciano Swanovski on päättänyt, että Petulia Swanovski saa peruuttaa laatikoiden tilauksen Kuljetusliike Shipperiltä.”  

          Kirjoita tuohon nimesi alle, että on todiste, mitä olet päättänyt, sanoi Petulia ja tyrkkäsi paperin Lucianon eteen.  

Nyt Lucianolle iski temporalis scene risus (naurukohtaus). Hänen vatsansa alkoi hytkyä, hekotusta ja hörötystä tuli suusta ulos, vaikka Luciano yritti olla vakava. Petulia katsoi murhaavasti Lucianoon ja vaatimalla vaati:  

          KIRJOITA! KIRJOITA NIMI ALLE TUOHON! NYT HETI!  

Vihdoin Luciano otti kynään käteensä ja tekstasi Petulian sormen osoittamaan kohtaan huolellisesti: 

             EN TUNNUSTA

Näkymätöntä höyryä nousi Petulian korvista. Hän sieppasi kirjoittamansa paperin, repi sen, soitti Kuljetusliike Savon Shipperille ja peruutti laatikoiden tilauksen.

Muuttaminen on kivaa ja jopa hauskaa, eikö olekin?

Wanha Käpy