Nostot

Kapusta kahtia

Ostamme romua, myymme antiikkia, sanoi rehellinen vanhain tavarain myyjä. Vai onko hän rehellinen? Minun mielestäni on. Hänhän ostaa halvalla, antaa tuotteille lisäarvoa nimeämällä sen antiikiksi ja myy sitten kalliimmalla hinnalla. Näin hän elättää itsensä, perheensä ja auttaa myös lähimmäisiään. Hän on arvostettu Vinttikauppias. Ei miljonääri, muttei ihan senttinäärikään.

Eikö verottaja ole vielä huomannut, että nyt olisi oiva tilaisuus hankkia lisätuloa? Älkää olko huolissanne, kyllä se vielä tulee. Uusi verotusperuste. Arvelen, että se tulee ennemmin, kuin ammattiyhdistysjäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu.

Tämä on sitten tulevaisuuteen kurkottava juttu, sillä nythän verotulot kasvavat huikeaa vauhtia. On pelättävissä, että pienen valtion aarrekammio osoittautuu liian pieneksi. On ryhdyttävä rakentamaan uutta ja kiireesti. Olisihan se suunnaton häpeä, jos arvokkaita verojuoruja ( vero €) ei saataisi mahtumaan minnekään.

No, nyt ei voi kuin huokaista oikealle yläviistoon.

– Kiitos Euroopan Unionista.
– Ohoh, ethän sinä pidä siitä, kuului hieman hämmästynyt, mutta lempeä ääni.
– Pidänhän minä, kivahdin.

Yläkerrassa oli hiljaista. Liekö aamutoimet menossa? Kiireellisempiä viestejä tullut? Joku allekirjoittanutta tärkeämpi henkilö ottanut yhteyttä? Sieltä kuului hiljainen rykäys.

– Onko kurkku kuiva, kysyn minä, ennen kuin Yläkerran Isäntä ehti sanoa mitään.
– Kiitos kysymästä. Ei ole.
– Tuleeko se Finnexit?

Syvä hiljaisuus jälleen. Yläkerrassa. Ja täällä alhaallakin on hiljaista. Ulkona ei ole niin hiljaista. Siellä on ääniä: linnunlaulua, lehtien havinaa, hyönteisten surinaa ja laineiden liplatusta.

Yläkerrassa havahduttiin ja sieltä kuului:

– Puhuitkohan sinä totta, kun sanoit pitäväsi Euroopan Unionista?

Nyt en voinut muuta, kuin katsoa varpaitani kohti. Huokaista. Ja vastata.

– Anteeksi. Tiedänhän minä, ettei pitäisi kiukutella, valehdella, eikä teeskennellä.
– Mutta tuleeko se Finnexit, kysyn kärsimättömästi.

Huokaus, toinen huokaus ja kolmaskin huokaus. Ei kuulu vastausta. Nyt en voi muuta, kuin lähteä etsimään sitä vanhaa, käytettyä ja hieman halkinaista kapustaa. Jos löydän sen, nimeän sen antiikiksi. Se on merkittävä testamenttiin ja laitettava selkeä ohje, että kapusta on halkaistava kokonaan. Puoliskot on jaettava lakien ja asetusten mukaan perijöille.

Antiikkia se joka tapauksessa on.

Wanha Käpy

Mainokset

Synnytys

Kunnianarvoitettu Presidentin Linna,

rohkenen kääntyä teidän puoleenne ja vuodattaa teille huoleni. Olen huolestunut. Kirjurini on kuriton ja laiska. Hän ei ole suostunut pitkään aikaan kiinnittämään minuun mitään huomiota. Olen huokaillut ihan hengästymiseen saakka, että mikä nyt on? Eikö kirjurini, Omituinen Mies, välitä minusta? Hän vain viettää aikaansa Makuuhuoneessa! Eikö se ole syntiä? Lojuu siellä päivät pitkät, vaikka hänen sievä, ahkera, kiltti, kultainen, siveä, kähärähiuksinen vaimonsa ahkeroi keittiössä ja joka huoneessa. Ellette muista, niin kerron hänen nimensä. Se on Brigitte. Tosin Omituinen mies sanoo häntä yleensä Punatukkaiseksi. Eilen Brigitte oli ruskeatukkainen, eli brunette. Ensi viikolla ehkä grenette, eli vihreätukkainen.Tänään en ole häntä vielä nähnyt. Hän nimittäin nukkuu hyvin ansaittuja kauneusuniaan.

Me tupakeittiöt olemme vähän hajamielisiä. Emme aina erota mikä on totta ja mikä valetta, mikä menneisyyttä, tulevaisuutta, tai tätä hetkeä. Joka tapauksessa katsokaapa sielunne silmin tänne. Pöydän ääressä istuvat Omituinen Mies, hänen vaimonsa Punatukkainen, poikansa PauliPertin ja vaimonsa SannaLiinan kanssa. Syödään puuroa, joka jonkun mielestä on hyvää ja jonkun toisen mielestä vähemmän hyvää. Makuasiat ovat makuasioita, joista saadaan keskustelua ja ihmettelyäkin aikaiseksi.

Omituinen Mies torkkuu kupillinen kuumaa kahvia nenän edessä. Muu seurue puhuu mitä puhuu. Uskokaa tai älkää, Omituinen Mies ajattelee: sotia, sairauksia, kairauksia  somea (sosiaalinen media), ja sotea (sosiaali ja terveys uudistus).  Sitten hänen ajatuksensa loikkasi lähes puoli vuosisataa taaksepäin.

Helsinki. Kätilöopisto. Synnytys käynnissä. Synnyttäjä, hikoilee, huokailee ja puhisee. Omituinen Mies on päästetty avustamaan vaimoaan synnytyksessä. Mutta mitä hän tekee? Keskustelee nätin nuoren Kätilöttären kanssa! Synnyttäjä vaikeroi:

–          Aii … hei …AUUTSH … minä …AUUH!

Omituinen Mies ja Kätilötär seisovat sängyn toisella puolella keskusteluun uppoutuneena.

–          Juu, kyllä mä sen Riston muistan, sanoo Omituinen Mies sille nuorelle ja kauniille kätilöneidille.

–          ai..AI… AIIIII ! kuuluu synnyttäjän sängystä.

Synnyttäjä puhisi ja kiristeli hampaitaan. ”Hitto! Flirttaileeks ne, vaikka mä oon synnyttämässä?”. Tätä hän ei sanonut ääneen. Tiukka oli tilanne, piti hengittää hyy hengitystä. ”Voi, kun tää loppuis!” ajatteli synnyttäjä ja jatkoi tärkeää tehtäväänsä.

–          No, ootteks te pitänyt jo luokkakokouksen, kysyy kätilötär.

–          Ei olla, mutta kyllä se suunnitteilla on. Mä käyn laittamassa ton happimaskin vaimolle,  hetki vaan.

Sillä aikaa, kun Omituinen Mies käy laittamassa happimaskin vaimonsa suulle ja silittää hänen päätään katsoo kätilöneiti ulos. Kaunis tämä lokakuinen perjantaipäivä. Aurinko paistaa.

–          Niin, mihinkäs me jäätiinkään, kysyi Omituinen Mies, ooks sä kuullut Siiristä? Sehän oli meidän luokalla.

Synnyttäjä puhisee. Kivusta ja kiukusta. EIKS NE HUOMAA, ETTÄ MÄ SYNNYTÄN!!??? Lapsi tulee justiinsa!

–          Joo. Siitä tuli lentoemo, sanoi Kätilötär.

–          Ohoh! En olis arvannut, eihän se mikään kaunotar ole, sanoi Omituinen Mies.

Kätilötär kääntyi synnyttäjän puoleen.

–          Rouva, muistakaa hengittää. Kyllä se hyvin menee.

Näin Kätilötär ja synnyttäjän aviomies jatkoivat keskustelua melkoisen tovin.Heidän keskusteluaan häiritsi synnyttäjän taholta kuuluneet voihkaisut ja kiljaisut. On se mukava tavata koulutoveri Kätilöopistolla.

No, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mukava koulutoverien tapaaminen päättyi reippaaseen rääkäisyyn. Synnyttäjän tuskatkin loppuivat: terve, kymmenen pisteen tyttö syntyi maailmaan. Suolaista vettä valui Omituisen Miehen ja hänen vaimonsa silmistä. Oi onnea! Lapsi on ihme!

No, se oli silloin se. Hypätäänpä sielujemme silmin tulevaisuuteen. Katsotaan vuoteen 2037 Valtuuttamamme yhteisten asioiden hoitajat Brysselissä ja Arkadianmäellä ovat päätyneet ratkaisuun, että Suomessa on niin vähän asukkaita ja tulevia synnyttäjiä, että tänne riittää tasan yksi synnytys sairaala. Se on sijoitettu kutakuinkin keskelle Suomea. Kuopiota parempaa paikkaa Suomen tulevalle ainoalle synnytyssairaalalle ei ole! Siis, uskokaa tai älkää, Kuopion Yliopistollista sairaalaa rakennetaan ainakin vuoteen 2037 saakka.

Hyvä SOTE! Halleluja EU!

Tupakeit

Leikkauksia

 

Muistatteko työttömäksi jääneen oopperalaulaja Luciano Swanovskin? Ai ette. Hänhän ryhtyi opiskelemaan tangolaulajaksi olettaen, että tangolaulaja saa helpommin töitä, kuin oopperalaulaja. Hänen tavoitteenaan on maisterin tutkinnon suorittaminen Sibelius Akatemiassa. Kyseinen oppilaitos on  – viisasta kyllä – popularisoitunut, eli siitä on tullut populistinen oppilaitos. Tällä ei sitten ole mitään, ei niin yhtikäs mitään. yhteyttä päivänpolitiikkaan. Ei kummallakaan, siis Sibelius Akatemian päätöksellä perustaa tangolaulun opetuslinja ja ryhtyä tuottamaan akateemisesti koulutettuja tangolaulajia, eikä tällä pakinalla.

Jos luulette löytävänne tästä pakinasta jotain puolue- tai muita poliittisia kytkentöjä, kehotan teitä varaamaan ajan luulotauteihin erikoistuneelle psykiatrille. Olette todennäköisesti sairastunut pahimman lajin luulotautiin ja teidän on  syytä mennä psykoterapiaan. Psykoterapia on lääketieteen laji, jonka pääasiallisena tarkoituksena on pitää siihen erikoistuneet terapeutit taloudellisesti hyvinvoivina.

Luciano Swanovski opiskelee siis tangolaulun maisteriksi. Opiskeluun kuuluu ahkera harjoittelu.

Yksi Lucianon mielitehtäviä on harjoitella tangoa, joka alkaa sanoilla ”Aavan meren tuolla puolen, jossain kaukana on maa …”.  Sitä laulaessaan hän samaistuu niihin tuhansiin ja taas tuhansiin ihmisiin tällä pallolla, jotka haaveilevat pääsystä tänne pohjoiseen paratiisiin asumaan. Heidän kuvitelmissaan on maa, jossa heille tarjotaan kaikki mitä he haluavat ja ilmaiseksi.  Luciano tutustui opiskelupaikallaan entisen valtiovarainministerin Saleh Ninihumin sukulaiseen Mumbah Zah Soleikumiin. Heistä tuli hyvät ystävät.

Eräänä päivänä Luciano istui Sibelius Akatemian kahvilassa ystävänsä, myös tangolaulua opiskelevan Mumbahin, kanssa juomassa kahvia ja keskustelemassa:

–          Me hyvin, HYVIN, onnellisia, kun Saleh’ista tuli ministeri, sanoi Mumbah.

–          Järjestikö hän teille rahaa, koska oli valtiovarainministeri?

–          No, ei suora, hymähti Mumbah.

–          Kuinka sitten?

–          Me hyvin onnellisia. Koko suku muutta tänne, sanoi Mumbah, hymyillen, valkoinen hammasrivi hohtaen tummilla kasvoilla.

–          Joko teidän koko sukunne on muuttanut tänne?

–          Ei viela, sanoi Mumbah murheellisena, kyla kaikki muutavat. Mina ole varma.

–          Niin. Todennäköistä se on, huokaisi Luciano.

Keskustelu jatkui luottamuksellisessa sävyssä. Herra Luciano Swanovski ei omasta mielestään ole rasisti ja hän pyrkii hyväksymään, ystävystymään ja jopa rakastamaan kaikkia ihmisiä kaikkialla ihonväristä, kielestä, poliittisista mielipiteistä, tai uskonnollisista näkemyksistä huolimatta. Hänen henkitoreissaan oleva rasisminsa alkoi heräillä, kun keskustelu jatkui:

–          Sina ole minu ustava. Mina kerto sinule salaisuuden, kuiskasi Mumbah.

Herra Luciano Swanovski kumartui Mumbahia kohti ja herkisti korvansa. Mumbah jatkoi:

–          Minu isoisoisoisoisoisäni ja isoisoisoisoäitinikin muutavat täne, kuiskasi Mumbah, silmät ilosta hehkuen.

–          Kuinka se on mahdollista? Eiväthän he voi enää olla elossa, kysyi Luciano.

–          Ei he olekan, hymyili Mumbah, me kaivame heidän luut ja tuo täne. Me vaati maata oma hautausmaa varten. Me saa. Ihan varmasti. Te suomalaiset NIIN ustavalaisia!

Luciano Swanovski oli liikutuksesta sanaton. Tätähän me suomalaiset olemme halunneet. Suomi täytyy brändätä, eli julkikuva kiillottaa niin, että olemme maailman paras  maa kaikkien ulkomaiden keskuudessa. Pieni huolenhäivähdys tuli mieleen, kun hän muisti erään – ei niin kovin iäkkäänkään – eläkeläispariskunnan, jotka pyrkivät elämään säästeliäästi tinkien omasta hyvinvoinnistaankin. Valtiovalta ei ole ilmoittanut eläkkeiden, tai suomalaisille kohdistetuista sosiaalitukien leikkauksista valtion talouden tasapainottamiseksi. Ei leikkauksia. EI!

Moni eläkeläinen on kuitenkin aloittanut jo leikkaukset. Lautasliinat leikataan kahtia, samoin nenäliinat ja WC-paperi. Perunoitakin ostetaan yksin kappalein. Puoli perunaa riittää yhden suomalaisen eläkeläisen päiväannokseksi. Näin saadaan suomalaisten eläkkeisiin kuluva rahamäärä puolitettua. Ellei valtio leikkaa, eläkeläiset leikkaavat.

Leikkaathan sinäkin?

Wanha Käpy

Alkuperäinen pakina kirjoitettu 10.5.2011