Synnytys

Kunnianarvoitettu Presidentin Linna,

rohkenen kääntyä teidän puoleenne ja vuodattaa teille huoleni. Olen huolestunut. Kirjurini on kuriton ja laiska. Hän ei ole suostunut pitkään aikaan kiinnittämään minuun mitään huomiota. Olen huokaillut ihan hengästymiseen saakka, että mikä nyt on? Eikö kirjurini, Omituinen Mies, välitä minusta? Hän vain viettää aikaansa Makuuhuoneessa! Eikö se ole syntiä? Lojuu siellä päivät pitkät, vaikka hänen sievä, ahkera, kiltti, kultainen, siveä, kähärähiuksinen vaimonsa ahkeroi keittiössä ja joka huoneessa. Ellette muista, niin kerron hänen nimensä. Se on Brigitte. Tosin Omituinen mies sanoo häntä yleensä Punatukkaiseksi. Eilen Brigitte oli ruskeatukkainen, eli brunette. Ensi viikolla ehkä grenette, eli vihreätukkainen.Tänään en ole häntä vielä nähnyt. Hän nimittäin nukkuu hyvin ansaittuja kauneusuniaan.

Me tupakeittiöt olemme vähän hajamielisiä. Emme aina erota mikä on totta ja mikä valetta, mikä menneisyyttä, tulevaisuutta, tai tätä hetkeä. Joka tapauksessa katsokaapa sielunne silmin tänne. Pöydän ääressä istuvat Omituinen Mies, hänen vaimonsa Punatukkainen, poikansa PauliPertin ja vaimonsa SannaLiinan kanssa. Syödään puuroa, joka jonkun mielestä on hyvää ja jonkun toisen mielestä vähemmän hyvää. Makuasiat ovat makuasioita, joista saadaan keskustelua ja ihmettelyäkin aikaiseksi.

Omituinen Mies torkkuu kupillinen kuumaa kahvia nenän edessä. Muu seurue puhuu mitä puhuu. Uskokaa tai älkää, Omituinen Mies ajattelee: sotia, sairauksia, kairauksia  somea (sosiaalinen media), ja sotea (sosiaali ja terveys uudistus).  Sitten hänen ajatuksensa loikkasi lähes puoli vuosisataa taaksepäin.

Helsinki. Kätilöopisto. Synnytys käynnissä. Synnyttäjä, hikoilee, huokailee ja puhisee. Omituinen Mies on päästetty avustamaan vaimoaan synnytyksessä. Mutta mitä hän tekee? Keskustelee nätin nuoren Kätilöttären kanssa! Synnyttäjä vaikeroi:

–          Aii … hei …AUUTSH … minä …AUUH!

Omituinen Mies ja Kätilötär seisovat sängyn toisella puolella keskusteluun uppoutuneena.

–          Juu, kyllä mä sen Riston muistan, sanoo Omituinen Mies sille nuorelle ja kauniille kätilöneidille.

–          ai..AI… AIIIII ! kuuluu synnyttäjän sängystä.

Synnyttäjä puhisi ja kiristeli hampaitaan. ”Hitto! Flirttaileeks ne, vaikka mä oon synnyttämässä?”. Tätä hän ei sanonut ääneen. Tiukka oli tilanne, piti hengittää hyy hengitystä. ”Voi, kun tää loppuis!” ajatteli synnyttäjä ja jatkoi tärkeää tehtäväänsä.

–          No, ootteks te pitänyt jo luokkakokouksen, kysyy kätilötär.

–          Ei olla, mutta kyllä se suunnitteilla on. Mä käyn laittamassa ton happimaskin vaimolle,  hetki vaan.

Sillä aikaa, kun Omituinen Mies käy laittamassa happimaskin vaimonsa suulle ja silittää hänen päätään katsoo kätilöneiti ulos. Kaunis tämä lokakuinen perjantaipäivä. Aurinko paistaa.

–          Niin, mihinkäs me jäätiinkään, kysyi Omituinen Mies, ooks sä kuullut Siiristä? Sehän oli meidän luokalla.

Synnyttäjä puhisee. Kivusta ja kiukusta. EIKS NE HUOMAA, ETTÄ MÄ SYNNYTÄN!!??? Lapsi tulee justiinsa!

–          Joo. Siitä tuli lentoemo, sanoi Kätilötär.

–          Ohoh! En olis arvannut, eihän se mikään kaunotar ole, sanoi Omituinen Mies.

Kätilötär kääntyi synnyttäjän puoleen.

–          Rouva, muistakaa hengittää. Kyllä se hyvin menee.

Näin Kätilötär ja synnyttäjän aviomies jatkoivat keskustelua melkoisen tovin.Heidän keskusteluaan häiritsi synnyttäjän taholta kuuluneet voihkaisut ja kiljaisut. On se mukava tavata koulutoveri Kätilöopistolla.

No, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mukava koulutoverien tapaaminen päättyi reippaaseen rääkäisyyn. Synnyttäjän tuskatkin loppuivat: terve, kymmenen pisteen tyttö syntyi maailmaan. Suolaista vettä valui Omituisen Miehen ja hänen vaimonsa silmistä. Oi onnea! Lapsi on ihme!

No, se oli silloin se. Hypätäänpä sielujemme silmin tulevaisuuteen. Katsotaan vuoteen 2037 Valtuuttamamme yhteisten asioiden hoitajat Brysselissä ja Arkadianmäellä ovat päätyneet ratkaisuun, että Suomessa on niin vähän asukkaita ja tulevia synnyttäjiä, että tänne riittää tasan yksi synnytys sairaala. Se on sijoitettu kutakuinkin keskelle Suomea. Kuopiota parempaa paikkaa Suomen tulevalle ainoalle synnytyssairaalalle ei ole! Siis, uskokaa tai älkää, Kuopion Yliopistollista sairaalaa rakennetaan ainakin vuoteen 2037 saakka.

Hyvä SOTE! Halleluja EU!

Tupakeit

Mainokset

Kakkukeskustelu

Eräänä kesäisenä iltapäivänä herra Luciano Swanovski istui vaimonsa Petulian kanssa terassikahvilassa. Pariisissa. Kadun nimeä en muista, ja vaikka muistaisin, en osaisi sitä kirjoittaa, enkä varsinkaan lausua. Kahvilan nimestäkään en ole varma. Se saattoi olla Cote du Rhone, Beaujolais, Chateaubriand, Egri Bikaver, tai joku muu. Joka tapauksessa aurinko heloitti. Pariisilaiset viipottivat kuka minnekin patongit kainalossaan. Siinä meni jos minkä ikäistä, kokoista, väristä ja rotuista ihmistä. Meni siinä kadulla jokunen koirakin. Niillä ei ollut patonkia kainalossa. Useimmilla kieli roikkui suusta. Oli kuuma.

–          Millaisen kakun tekisin? En minä osaa tehdä kakkuja, sanoi rouva Petulia.

–          Osaathan. Yksikään tekemäsi kakku ei ole epäonnistunut, lohdutti herra Swanovski.

–          Onhan epäonnistunut. Sekin, joka oli lässähtänyt ja näytti siltä, jonka päälle sinä kerran istahdit.

Istahdinko? Mietti, herra Swanovski. Varmaan, kun kerran vaimo niin sanoo. Hänellä on parempi muisti kuin minulla. Vai oliko se sittenkin niin, että Petulia istahti itse sen kakun päälle? Parempi antaa asian olla, kuin alkaa kiistellä. Vaikka kyllä pieni kiista tekee välillä hyvää. Verenpaine nousee ja oikein virkistyy. Tuntee elävänsä, eikä mieti jokaista kolotusta, joita on milloin ukkovarpaassa, hiuksissa ja milloin missäkin.

Ihmisiä, siis pariisilaisia, menee kovaa vauhtia ohi. Heitä on mukava katsella. Osalla on aika vähän vaatteita yllään ja heistä useimmilla on tatuointeja. Joillain näkyy luonnollista ihoa erittäin vähän. Tatuoidut ihmiset tuovat mieleen mukiloidut, pahoinpidellyt ihmiset. Mustelmia joka puolella. Ihmisen luonnollinen ja terve iho on kaunis. Nykyajassa on monenlaisia muoteja. Ehkä yhä yleistyvä muoti on tatuoida, laittaa lävistyksiä, neuloja piikkejä ynnä muita ihoon, kieleen, huuliin ja kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin. Ihmiset eivät halua näyttää sellaiselta miksi heidät on luotu.

–          Sano nyt mitä minä laittaisin kakun päälle? kysyi Petulia.

–          Kermavaahtoa tietenkin, vastasi herra Swanovski.

–          Niin, mutta mitä muuta?

–          No, eiks liivatetta käytetä kakkujen päällä?

–          Ei liivatetta en laita! Siinä on jotain eläinperäistä, tokaisi Petulia hieman kiihtyen.

–          No, mitäs pahaa siinä on?

Ihmisvirta soljuu edelleen heidän edessään. Toisilla on kovempi kiire, kuin toisilla. Herrasväki Swanovski haukkaa välillä kruassäängiä (kirjoitetaan croissant) ja juo tilkkasen kahvia sirosta kupista. Petulia miettii kakun tekoa. Luciano Swanovski seuraa ohikulkijoita ja yrittää kuunnella kaukaa kuuluvaa pariisilaisen muusikon hanurin soittoa. Taitaa olla tuttu laulu. Mikähän se on? Liikenteen ja ihmisten aiheuttama melu melkein peittää sen.

–          Sano nyt mitä mä laitan sen kakun päälle? kivahtaa rouva Swanovski niin kovalla äänellä, että joku ohikulkija vilkaisee heitä.

–          Laita nonparelleja, ranskalaisia pastilleja, banaanin viipaleita, kurkun paloja, porkkana raastetta, ehdotti herra Swanovski kärsivällisyyttä teeskennellen.

–          En laita. Laitan suklaahilettä, vastasi rouva Petulia päättäväisesti.

Nyt alkoi molemmilta olla kahvi lopussa. Herra Swanovski mietti mielessään miksi Petulia kysyy neuvoja kakun teossa, kun neuvot eivät kelpaa. Eipä silti, kyllä suklaahile kakun päällä on ihan hyvää. Ei tästä kakkukeskustelusta kunnolla verenpaine noussut. Toivottavasti ensi kerralla keskustelun aihe on sytyttävämpi.

Lopuksi kerromme teille hyvät lukijat Luciano Swanovskin näkemän unen. Hän ei ole tätä kertonut vielä edes Petulialle. Unessa näkyi selvästi, että oli vuosi 2030. Luciano ja Petulia istuivat samassa katukahvilassa Pariisissa. Joivat kahvia, söivät kruassäängiä ja katselivat ihmisvilinää. Istuttuaan tunnin he näkivät YHDEN tatuoimattoman yli viisi vuotiaan pariisilaisen!

Eikä tästäkään voi olla varma, koska useimmat ohikulkijat olivat pukeutuneet kutakuinkin säädyllisesti.

Wanha Käpy