Hylkiön herätys

Muistatte kai runoilijaharjoittelija Untamo Hylkiön? Hänen runojaan on joskus julkaistu, kuten ehkä tiedättekin. Tässä eräänä aamuna herra Hylkiö heräsi siihen, kun joku avasi hänen asuntonsa katto-oven. Herra Hylkiö asuu veronmaksajien kustannuksella ylläpidettävässä, katto-ovella varustetussa, paperinkeräysbungalowissa. Sateen ropistessa kattoon, Untamo Hylkiö miettii. Miettineekö uusia runoja, sitä emme tiedä.
Untamo Hylkiö ei ole vammainen, eikä hänellä ole alkoholi-, eikä huumeongelmaakaan. Hän ei ole edes keuhkotautinen. Jostain kumman syystä hän vain on runoilija,  tai oikeammin runoilijaharjoittelija.
Niin, siis eräänä aamuna Untamo Hylkiö heräsi siihen, kun joku avasi hänen asuntonsa katto-oven ja paiskasi mustan, täysinäisen jätesäkin hänen päälleen. Herra Hylkiö, hyväluontoinen kun on, työnsi päällään rönöttävän jätesäkin pois kasvojensa edestä sanomatta mitään. Katsoi katto-oven raosta pilkottavaa aamutaivasta ja huokasi:
– Voisivat ne sentään katsoa minne rojunsa heittävät.
Jostain yläilmoista kuului lempeä ääni:
– Niin voisivat.
– Ei ole mukavaa herätä siihen, että saa mustan, rojua täynnä olevan jätesäkin päälleen.
Ylhäältä kuului huokaus ja sama lempeä ääni jatkoi:
Ei varmasti. Jotkut ihmiset ovat huolimattomia.
– Niin ovat. Tuota tietokonerojuakin heitetään paperinkeräysbungalowiin. Onhan niitä parempiakin paikkoja sellaiselle romulle, eikö olekin, sanoi Untamo Hylkiö nyt hieman ärtyneesti.
On. On. Onko sinulla vielä muuta asiaa?
– Jos et pahastu, niin kysyn yhtä asiaa, jota olen miettinyt pitkään.
En pahastu. Kysy vaan, kuului yläilmoista.
– Täällä maailmassa on vammaisia. Tiedäthän sinä heidät?
Tiedänhän minä. Ei ole mitään, mitä minä en tietäisi.
– Kun vammainen kuolee, niin muuttuuko hänen ulkomuotonsa kauniimmaksi?
– Kyllä muuttuu. Täällä kaikki on täydellistä. Täällä ei ole enää kuolemaa, ei sairautta, ei tuskaa, eikä mitään pahaa.
– Vammaisten vanhemmat kuitenkin useimmiten rakastavat lapsiaan. Kuinka he sitten siellä voivat tuntea lapsensa, kysyi runoilijaharjoittelija Untamo Hylkiö. Kunnioittavasti. Aamutaivasta katsoen.
Se on minun salaisuuteni, vastattiin ylhäältä. Lempeästi.
– Niin. Sinulla on paljon salaisuuksia. Saa ollakin, sanoi Untamo Hylkiö.
Kiitos. Oliko sinulla vielä jotain?
– Ei. Ei tällä kertaa.
Minä siunaan sinun päiväsi, sanottiin ylhäältä.
– Kiitos, tuhannesti kiitos, vastasi herra Hylkiö.
Aamuaurinko jatkoi nousuaan ja ilma lämpenemistään. Herra Hylkiön paperinkeräysbungalowin lähistöllä olevalla pihalla keisarinkruunut kukkivat. Aamukaste alkoi hiljalleen haihtua. Untamo Hylkiö venytteli. Suoritti aamuiset voimisteluliikkeensä, että saa viileän yön jäykistämät jäsenensä liikkumaan vetreämmin.  Runoilijaharjoittelijoidenkin täytyy liikkua. Ellei liiku, ei saa inspiratus virusta kiinni.
Inspiratus virus on elintärkeä runoilijoille. Ellei sitä ole, ei voi kirjoittaa, eikä tarjota kustantajalle muuta kuin tyhjiä paperiarkkeja.
Niistä kustantaja ei maksa.
 Wanha Käpy
Alkuperäinen pakina kirjoitettu 15.9.2004
Mainokset