ROKOTUSLABYRINTTI

Hypätäänpä nyt sielujemme silmillä kolmekymmentä vuotta eteenpäin. On vuosi 2051.

Kolmessakymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Kaikkea emme edes yritä kuvata teille. Muistattehan herra Luciano Swanovskin ja hänen puolisonsa Petulia Swanovskin? Jos he olisivat syntyneet 1800-luvulla, he olisivat jo aikoja sitten liittyneet näkymättömään maailmaan, mutta koska he syntyivät 1900-luvulla he elelevät edelleen. Ikää heillä molemmilla on kyllä yli 100-vuotta. Se nyt ei nykyaikana ole harvinaista. Ja yhä yleisemmäksi näyttää käyvän. Jonnekin on kirjoitettu jotenkin näin:”Tulee aika jolloin surkutellaan niitä, jotka kuolevat alle satavuotiaina.”

He istuvat yhdessä keittiön pöydän ääressä ja syövät. Petulia syö soijasoossia ja Luciano läskisoossia. Soossi on heidän mielestään hyvää. Sulaa suussa ja vatsassa. Hyvin näyttää maistuvan. Annokset nyt eivät ole suuren suuria, mutta riittäviä kuitenkin. Olemme asentaneet salakuuntelulaitteet heidän kotiinsa, joten voitte seurata heidän keskusteluaan. Ja sitten SSHHHH! Älkää kertoko kenellekään, ettei tämä tieto mene Petulian korviin, olemme asentaneet myös hyvin pienen langattoman kameran keittiön ikkunalaudalle. Ikkunalaudalla on keraamisia esineitä: valkoinen villakoira, mustavalkoinen kissa ja värikäs pikkuinen lintu. Mikrofoni ja kamera on taitavasti upotettu niihin. Luciano on aavistellut, että jotain tällaista on heidän huoneistoonsa laitettu, mutta Petulia on autuaan tietämätön.

– Muistatko, kun kolmekymmentä vuotta sitten rakennettiin urheiluhalliin rokotuslabyrintti, kysyi Luciano.

– Muistan, vastasi Petulia, eikös me mentykin sinne?

– Mentiinhän me. Ja vielä avajaispäivänä.

– Niinpä mentiinkin. Minulla oli se nätti ulkoilupuku, josta sinä pidät. Se, jossa on valkoista ja viininpunaista.

– No, niin oli.

– Sinulla oli se verryttelypuku, josta et pitänyt. Se, jossa on mustaa, harmaata ja valkoista.

– Ja jaloissa meillä oli molemmilla hyvät lenkkarit.

– Niin oli.

Ruokailun lomassa on mukava katsoa Tosi-TV:tä, eli ikkunasta ulos. Parkkipaikalla on autoja niin kuin jo kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt ei ole enää jäljellä yhtään bensiinikäyttöistä autoa. Sähkökäyttöisiä on useita. Uusimmat autot toimivat jollain salaisella energialla, jonka nimeä, lähdettä, tai valmistustekniikkaa ei ole kansalle kerrottu. Kansa kutsuu sitä F-energiaksi. Harakat hyppelevät autojen seassa. Lokit lentelevät taivaalla ja pudottelevat pommejaan autojen päälle autoilijoiden harmiksi. Epäillään lokkien saaneen vaikutteita puolueelta, jonka nimi on Vihreät. Hehän vastustavat laivoja, lentokoneita, autoja ja kaikkia liikennevälineitä, jotka saastuttavat ilmakehää. Olemme ottaneet opiksi heidän informaatiostaan ja siksi emme puhu näitä asioita. Puheessahan tuotetaan hiilidioksidia ja kaiken lisäksi levitetään virustauteja. Siksi on terveysturvallisempaa kirjoittaa. Eikö olekin? Anteeksi sotkeutuminen politiikkaan. Palataan nykyhetkeen, siis vuoden 2051 toukokuiseen aamuun.

Luciano ja Petulia lusikoivat ruokaansa tyytyväisinä. Yrittävät samalla palauttaa mieleensä tapahtumia kolme vuosikymmentä sitten.

– Siellä oli hieno juoksurata. Sen pohja oli sininen ja juoksuradat oli rajattu valkoisella maalilla.

– Niin oli. Meidät laitettiin seisomaan lähtöviivalle riviin.

– Kyllä.

– Taisipa olla ihan kaupunginjohtaja itse avaamassa maakunnan ensimmäisen Rokotuslabyrintin?

– Oli. Mikäs hänen nimensä olikaan? Pertti … Pertti … ???

– Pasanen … ei… vai oliko ?

– No, oli kuka hyvänsä, sanoi Petulia, siinä me seisottiin ja takana oli monta riviä ukkoja ja akkoja, jotka halusivat kiireesti rokotuksen.

– Niin oli, olihan meitä ainakin kakskymmentäneljä yhteensä, totesi Luciano.

Kaupunki oli ylittänyt itsensä ja järjestänyt ensimmäisen joukkorokotustilanteen esimerkillisesti ainakin virkailijoiden mielestä. Tosin maakunnan päälehden, Mullikan, Kuuma Linja suorastaan pursusi kritiikkiä järjestelyn kehnoudesta kuten tavallista. Petulia ja Luciano olivat tyytyväisiä järjestelyihin. Kaikki odottivat jännittyneinä lähtölupaa. Ja koska Rokotuslabyrintti, eli kansankielellä Rokotusriihi, oli rakennettu talkoovoimin pikavauhtia urheiluhalliin, annettiin lähtölupa leikillisesti kuin urheilukilpailussa ampumalla starttipistoolilla ilmaan.

Jännitys tiivistyi. Hiki helmeili monen kasvoilla. Jotkut heiluivat jo valmiina juoksuun. Kukaan ei halunnut jäädä ilman rokotusta, joka oli kansankielellä Vazerin Pinotex nimeltään. Kukapa ei haluaisi suojaa sairautta ja kuolemaa vastaan?

Sitten kuului kaupunginjohtajan miehekäs ääni:”PAIKOILLENNE! VALMIIT!” Ja, laukaus kajahti! Kaikki kaksikymmentäneljä säntäsivät matkaan. Luciano otti Petulian käskynkkään, kun takaa tulevat kiirehtivät ohi kuin olympialaisten satasen loppukilpailussa konsanaan.  Oletteko nähneet pariskunnan juoksevan käskynkässä? Ai ette!

Jos olisitte olleet paikalla, niin olisitte nähneet. Eihän se kovin vauhdikasta ollut, mutta eteenpäin niinkin mentiin. Suora oli hieman yli sata metriä pitkä. Ei siis mikään maratonmatka. Kyllä se pitkältä tuntui herrasväki Swanovskista. Ihan puuskuttaa piti. Oli joukossa muitakin hitaamman sorttisia. Kentältä labyrintistä kuului huutoja:”TÄNNEPÄIN! NUMERO VIISIKYMMENTÄKOLME! NELJÄTOISTA! KUUSI!” Ihmiset säntäilivät sinne tänne. Jotkut jopa tönivät toisiaan. Voi, kun saisin sen piikin, ettei aine pääse loppumaan! Jos jään ilman, kuolen ihan varmasti pian!

Seuraavan päivän lehdessä kerrottiin kolmen rokotettavan kuolleen juuri ennen kuin pääsi rokotuskoppiin. Patologin tutkimuksessa todettiin, että syynä oli happivajaus keuhkoissa. Koska keväisin yleensäkin on patologeilla kiirettä, ei patologi miettinyt asiaa sen enempää, vaan kirjoitti kuolinsyyksi ”korona”.

Kyllä Swanovskin pariskuntakin joukossa oli. Etenivät käskynkkää sen kuin ehtivät. Huomasivat edessäpäin valoa. Eivät kääntyneetkään labyrinttiin, vaan jatkoivat matkaa.

Radan päässä oleva ovi oli jäänyt, tai jätetty auki. Sieltä tulvahti alkukesän tuoksu. Aurinko paistoi. Sinne Luciano ja Petulia suunnistivat reipasta valssin tahtia, vai oliko se kuitenkin humpan tahtia?

Unohtui rokotus ja vaivat. Alkoi luonnon heräämisen ihastelu ja kesästä nauttiminen.